Kartta - Tarvasjoki

Tarvasjoki
Tarvasjoki on Suomen entinen kunta Varsinais-Suomen maakunnassa. Vuoden 2015 alusta se on osa Lietoa. Ennen kuntaliitosta Tarvasjoella asui 1 968 ihmistä, ja sen pinta-ala oli 102,40 km2, josta 0,44 km2 oli vesistöjä.

Tarvasjoen naapurikunnat ennen kuntaliitosta olivat Aura, Lieto, Marttila, Paimio ja Pöytyä, johon vuonna 2005 liitettiin Tarvasjokeen pohjoisessa rajoittunut Karinainen.

12. kesäkuuta 2014 valtioneuvosto teki vuoden 2013 kuntarakennelakiin perustuen päätöksen Tarvasjoen liittämisestä naapurikuntaansa Lietoon. Liitos astui voimaan 1. tammikuuta 2015.

Nimi Tarvasjoki tuli käyttöön vuonna 1909. Paikkakunnan entinen nimi on ollut Alastaron saarnahuonekunta ja sen jälkeen Eura tai Euran kappeli.

Vuonna 2013 Tarvasjoki oli yhdessä kolmen muun kunnan kanssa määriteltynä kriisikunnaksi, jota uhkasi pakkoliitos, ja valtiovarainministeriö esitti Tarvasjokea liitettäväksi Lietoon vuoden 2015 alusta. Kunnan taloutta oli rasittanut etenkin hyvinvointikeskuksen rakentaminen, johon päädyttiin, kun vanhainkotikuntakuntayhtymä Karinaisten kanssa oli purkautunut tämän liityttyä Pöytyään. Kesäkuussa 2014 valtioneuvosto päätti, että Tarvasjoki liitetään Lietoon vuoden 2015 alusta.

Ennen kuntaliitosta Tarvasjoen valtuuston 17 paikkaa jakaantuivat seuraavasti: Kokoomus kuusi, Keskusta kuusi, SDP kaksi ja PS kaksi paikkaa sekä KD yksi paikka. Tarvasjoen keskimääräinen työttömyysaste vuonna 2013 oli 8,3 prosenttia.

 
Kartta - Tarvasjoki
Kartta
Google Earth - Kartta - Tarvasjoki
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tarvasjoki
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tarvasjoki
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tarvasjoki
OpenStreetMap
Kartta - Tarvasjoki - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Tarvasjoki - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Tarvasjoki - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Tarvasjoki - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Tarvasjoki - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Tarvasjoki - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Tarvasjoki - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Tarvasjoki - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Tarvasjoki - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Tarvasjoki - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä